![]() |
|
![]() |
- 6.11.2001 - Katon kautta maaliinMarko Ipatin kisa Australian MM-rallissa ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Hän oli Subarullaan N-ryhmän 10:s. Marko ja kartanlukija Karri Marttilan ajokki kaatui kertaalleen sunnuntaina, mutta hän selvisi maaliin. Eroa ryhmän kärkeen jäi yli 8 minuuttia. - Se oli varmaan 10 kilometriä tunnissa ajettava risteys, mutta auto pääsi kellahtamaan katolleen. Meitä ei ollut paikalla kuin minä, Karri ja yksi katsoja, mutta saatiin auto takaisin pyörilleen, Marko kertoi. - 1.11.2001 - Kuluva vuosi on ollut Ipatilla vaisu. Kisaohjelman piti olla täynnä. Laskelmiin kuului mm. Britannian mestaruusarja Subarulla. Britanniassa riehunut suu- ja sorkkatauti johti tilanteeseen, jossa valtaosa ajettavaksi aiotuista rallikilpailuista peruttiin. Muun muassa koko rallin mestaruussarja jäi tällä kaudella ajamatta. Ipatin hiljaiselon ovat katkaisseet muutamat satunnaiset kilpailut, sekä kotimaan MM-ralli. Suomen MM-rallin kokemukset ja tunnelmat vaihtuivat huipputuloksesta keskeytykseen. - Olimme N-ryhmässä toisena ja ajoimme luonnollisesti voitosta. Riskin otto johti kuitenkin rajuun ulosajoon kisan päätöspäivänä. Poistuimme tieltä n. 175 kilometrin tuntivauhdilla perä edellä koivikkoon, jonne auto jäi katolleen. Tällistä selvittiin pääosin vammoitta, mitä nyt hieman kantapäät ja oikea ranne olivat mustelmilla kaadon jäljiltä. Ralli näytti meille varjopuolensa, Ipatti tarinoi. Ipatti matkusti Australiaan jo viikko sitten valmistautumaan yhteen raskaimmista rallikilpailuista. - Nyt olemme nuotittaneet reittiä kolme päivää. Kyllä ovat maastot ja varsinkin eläimet hieman erilaisia, kuin meilläpäin. Otimme hieman kontaktia emu-lintusen kanssa, mutta onneksi selvisimme kumpikin osapuoli ilman vaurioita, naurahtaa oululainen. - Pääsin ajamaan kisa-autolla ensimmäisen kerran eilen yleisö-EK:lla ja tänään testattiin eräällä soratiellä. Auto vaikuttaa ihan hyvältä, joten luottavaisin mielin lähden kisaan, kertoi Ipatti keskiviikkona Australiasta. - Odotan kilpailusta hyvää tulosta, mutta paikallisia N-ryhmän kuljettajia ei toki kannata aliarvioida. Olen kuullut, että he ovat erittäin nopeita ja on tietysti muutenkin aina vaikeata mennä toisten kotiareenalle voittamaan heitä, Ipatti myöntää. Paikalliskuljettajien ohella hän saanee ryhmässään kovan vastuksen myös tiimitoveriltaan, Australian-Tyynenmeren kaksivetoisten mestarilta, Simon Evansilta sekä maanmieheltään, Juha Kankaalta. Australian MM-ralli starttaa torstaina yhdellä yleisöerikoiskokeella. Perjantaina päästään tositoimiin, kun rallikaravaani suunnistaa Australian metsiin. - 1.11.2001 - Marko Ipatin kilpailu tämän vuoden Rally Finlandissa ei päättynyt hyvin. Hän lähti tosissaan tavoittelemaan ison N-ryhmän voittoa toiselta tilalta. Päätöspäivän ensimmäisellä erikoiskokeella Mitsubishi Lancer kuitenkin lipsahti ulos tieltä täydessä vauhdissa ja seuraukset olivat tuhoisat. Se oli sellainen 5-viitosvaihteen paikka eli vauhtia oli paljon. Auto valui hieman liian ulos ja takarengas tökkäsi ojanpenkkaan. Siitä se lähti vauhdilla metsään. Tälle pitkälle pätkälle lähdettiin riskillä, sillä tavoitteena oli ainoastaan N-ryhmän voitto. Tällä kertaa ei onnistunut, kertoi viime vuonna Englannin rallimestaruuden voittanut oululainen. Ipatti ja kartanlukija Harri Kiesi selvisivät rytäkästä ilman suurempia ruhjeita, mutta ralli oli heidän osaltaan harmittavasti ohitse. Sama erikoiskoe oli kohtalokas myös Ipatin tiukimmille kilpakumppaneille. N-ryhmää johtaneen Jouni Ampujan autosta taittui pyöränripustukset ja Jouko Puhakka keskeytti tekniikkaongelmiin. - 10.7.2001 - Motor Sprots Association on päättänyt peruuttaa tämän vuoden Englannin rallimestaruussarjan. Muutamaa päivää aiemmin peruttiin osakilpailu Trackrod Rally. Jäljelle olisi jäänyt ainoastaan kaksi osakilpailua alkuperäisestä seitsemästä. Britteinsaarilla on jouduttu tänä vuonna perumaan lukemattomia moottoriurheilutapahtumia saarella riehuvan suu- ja sorkkatautiepidemian vuoksi. Sarjan hallitsevana mestari jatkaa siis oululainen Marko Ipatti, joka voitti sarjan viime vuonna N-ryhmän Mitsubishi Lancerilla. Seuraavana kilpailuna Marko ajaa Suomen MM-rallissa Rally Finlandissa N-ryhmän Mitsubishi Lancerilla yhteistyössä Rally Rent Europen kanssa. - 2.4.2001 - Tuorein muutos Brittien rallimestaruussarjan kalenterissa on kesä-heinäkuun vaihteessa ajettavaksi tarkoitetun Jim Clark Memorial Rallin lykkääminen joulukuun 7.-9. päiville. Ralli olisi näin päätösosakilpailu. Aiemminhan Brittisarjan järjestäjät ovat jo ilmoittaneet Wales-rallin peruuttamisesta sekä Pirelli- sekä Skotlanti-rallien lykkäämisestä myöhemmäksi saarella riehuvan suu- ja sorkkataudin takia. - 8.3.2001 -
Oululainen Marko Ipatti lähtee puolustamaan
viime vuoden Brittisarjan mestaruutta kilpailukykyisellä tehdastiimin WRC-kalustolla.
Hänestä tulee yksi harvoista suomalaisista, jotka ajavat tehdastallissa. Rallin
MM-sarjassa Hyundailla Kenneth Erikssonia ja Alister McRae:tä ajattava MSD (Motorsport
Development) on ottanut hoiviinsa myös kokeneen Mitsubishikuskin. MSD osallistuu
brittisarjaan ainoastaan tällä yhdellä WRC-autolla. Marko pääsee testaamaan autoa
toukokuun Tämän vuoden Brittien rallisarja käynnistyy näillä näkymin vasta 9.6. Skotlannissa, kun kaksi osakilpailu on jouduttu siirtämään suu- ja sorkkatautiepidemioiden takia. Seuraavaksi Marko on kisahommissa 24.3. Rokua-rallissa Vaalassa, silloin tosin kartanlukijan tehtävissä, kun Mitsu Evo4:sen puikkoihin istuu Jaakko Rytsölä. F-Cup:in osakilpailussa Pohjola-rallissa Marko myöskin ajaa VIP-kuljettajana. - 8.3.2001 - Pitkästä aikaa Oulunseudulla kilpaillu Marko Ipatti ei antanu muille juurikaan mahdollisuuksia helmikuun lopussa ajetussa Kemi-rallissa. Marko ajoi pohja-ajan kolmelle erikoiskokeelle viidestä. Maalissa eroa toiseksi sijoittuneeseen Juha Talvitiehen kertyi lähes minutti. - Alkukausi on mennyt heikosti, kun Tunturi-rallissakin jouduimme keskeyttämään heti alkuunsa. Joten tänne lähdin mielellään hakemaan ajotuntumaa ja samalla teimme rengastestiä. Parilla EK:lla hieman peruuttelimme, joten niille ei tullut pohja-aikoja. Vauhdista nautti myöskin ensimmäisessä kartanlukijatehtävässään toiminut Jaakko Rytsölä. - Kyllä kovaa mentiin, todella kovaa. Marko on ammattimies, kehui Rytsölä. - 4.2.2001 - N-ryhmä kärkisijoja Arctic Lapland Ralliin tavoittelemaan lähtenyt Marko Ipatti joutui harmittavasti keskeyttämään jo päivän ensimmäisen erikoiskokeen alussa. Auton keula haukkasi sisäpenkkaan ja toinen eturengas taittui alle. - Valmistelut sujuivat hyvin. Autoa tehtiin monia pitkiä päiviä ennen kilpailua. Evo4:nen saatiinkin hyvään kuntoon. Ensimmäisellä pätkällä etupyörä haukkasi penkkaan, jossa oli auran mukanaan tuoma irtokivi. Pyörä iskeytyi siihen ja alapallonivel murtui, Marko kertoo. |